lauantai 30. toukokuuta 2015

Elämän valintoja.

Joskus mietityttää valinnat elämässä. Mistä tietää tekeekö oikean päätöksen tai jos joku toinen voi omaan päätökseen vaikuttaa ja on kielteinen antaako liian helpolla periksi. Milloin kannattee luovuttaa? Vai kannatteeko koskaan? miten moni päätös on sattumien summa vai onko sittenkään?
Elämä on ihmeellistä ja arvaamatonta kun sitä rupeaa syvällisemmin pohtimaan. Jotku asiat sujuvat melkein kun itsestään kun taas jotkut toiset saatavat tökkiä joskus vähemmän ja joskus ennemmän ja joistain asioista ei vaan yksinkertaisesti tule yhtään mitään. Herää kysymys yritänkö turhaa vai onko vastoinkäymisetkin elämänoppikoulua joita en ymmärrä nyt mutta ehkä joskus myöhemmin. Kärsimättömänä ihmisenä on väliin vaikea jaksaa ymmärtää ja antaa asioiden mennä omalla painollaan . välillä peloittaa että jättää tekemättä tärkeitä päätöksiä joita myöhemmin katuu tai jos tekee päätöksen niin onko siihen sittenkään valmis.? Mitä jos sitäkin katuu?
Kun tapaan vanhemman ihmisen joka mielestäni on ollut rohkea ja tehnyt rohkeita päätöskiä/ valintoja tai muuten kokenut paljon elämässään ja kun hänen silmänsä edelleen tuikkivat elämäniloa ja uteliaissuutta en malta koskaan olla kysymättä miten hän teki sen kaiken. Vastauksia olen kuullut erinlaisia. Jonkun elämän polkua lähti kuljettamaan työ, toisen elämää rakkaus, jollakin uteliaisuus,joillakin vanhempien valinnat. Mutta siittä huolimatta jää vaille kysymys johon en koskaan vielä ole saanut vastausta ( koska ne joilta olen kysyneet eivät tiedä) oliko se sittenkään pelkkä sattumaa. 

Tällaisia pohdiskelen. Haluaisin tietää ja kuitenkaan en. Jokaista päivää on hyvää elä juuri näin, päivä kerrallaan. Sisimissäni uskon että jokaisen elämänpolku on ennalta kirjoitettu ja ohjattu. Jokaisessa tienhaarassa sitä loppujen lopuksi tekee oikean päätöksen. Juuri sen oikean minun eläämäni varten.




perjantai 29. toukokuuta 2015

Sushi perjantai.

Mä pääsin äsken koulutuksesta. Mulla alkoi päivä vasta 09.00 aamulla ja päätyi vähän kolmen jälkeen. Ja koulutuspäivä oli yltiö hauska. Kun saa tehdä jotain mikä todella kiinostaa ja oppia uusia asioita ja kokee onnistumisen tunnetta, sitä fiilistä ei vaihda hevillä pois. Mä oon 2 viikkoa opiskelut tätä kurssia varten, suorittanut netissä tentin ja tänään fyysisesti ahlr/dhlr koulutuksen. Aivan huikea fiilis.
Sen kunniaksi syötiin mun lempiruokaa sushia ja Elias on leiponut omenapiirakkaa. Kaiken lisäksi nyt alkoi viikonloppu ja mä voin olla läsnä 100% kun ei tarvi miettiä tulevia tenttejä. Im happy. Toivottavasti sinäkin olet. Mukavaa viikonloppua. :)


keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Täällä on kesä.

Minulla on tänään lyhyt työviikko ja luxusta kuin keskellä viikkoa vapapäivä. Sen kunniaksi puti käydä rannalla ja syödä jätskiä. Aah kesä.


sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Synttärit ja iltapalaksi pizzaa.

Meidän extempore reissu ei onnistunut. Ollaan oltu kipeänä. Tänään jo terveenä. Vettä satanut mutta se ei ole meitä haitannut. Tultiin äsken Iselinin kaverin 4 v synttäreiltä.










perjantai 22. toukokuuta 2015

Ota löysin rantein, älä laske kaloreita;)

Tänään alkoi vapaa viikonloppu. Sen kunniaksi söin kokonaisen sipsipussin. Ahmin ihan yksin. Eikä harmita yhtään, se oli mun lemppari sipsipussi ja mä olin Sen ansainnut. :)
Joka paikasta pursuaa terveystietoa ja laihutusvinkkejä kun kesäkin on kohta ja pitäis olla biitsi kunnossa yms. Mua ei yksinkertaisesti jaksa kiinostaa. Tottakait on tärkeä pitää itsestään huolta enkä mäkään joka viikko vedä sipsipussia naamaan mutta elämä pitää osata ottaa löysin rantein eikä laskea jokaista kaloria. Iloitse elämästä ja herkuista silloin kun teet sen sydämestä.Se on mun motto.:) 

Meillä on taas vaihteeksi käynyt oksennustauti vierailulla. Mä olin poissa töistä tänään ja hoidin mun pikkusta joka on jo virkeenä. Toivottavasti huomenna olisi jo parempi päivä. Tämä viikko on tuntunut tosi pitkältä ja työntäyteiseltä. Eliaksen kanssa huomattiin että eihän me juuri olla keretty istumaan alas yhdessä juttelemaan. Kuuluko arjen olla tällaista?  Mun mielestä ei. Taas tuntuu että elämä on yhtä suorittamista joten jos Iselin vointi on hyvä niin huomenna lähdetään  pienelle reissulle. Kerron siittä myöhemmin lisää. :) elämässä pitää tehdä extempore asioita. Carpe diem. Kuullaan! Mukavaa alkavaa viikonloppua sinulle myös :)

Palasin ajassa noin vuoden taaksepäin. Miten mä olinkin noin ruskea. 


Toinen oli niin pieni. <3




torstai 21. toukokuuta 2015

Aurinko paistaa ja linnut laulaa. Työt kutsuu.

Täällä on kesäilmat ja partsi houkuttelisit. Mut ei auta työ kutsuu..
Aurinkoista päivää sinulle:)

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Kanelipullia

Mun rakas mies pelasti minut pullien ( lue pilalle menneitten muffiensien) leipomiselta. Ja tekasi pullat itse. <3 se on todellista rakkautta se. Pelastaa vaimo hädän hetkellä ;).
Kaiken lisäksi pullista tuli aivan käsittämöttömän hyviä. Eikä ollenkaan kuiviankorppuja joita muistan joskus syöneeni puoleksi väkipakolla kun ei ole kehdannut olla syömättä ettei loukkaisi leipojaa.

Kävimme Iselinin kesäjuhlissa mutta emme viipynyt pitkään. Koska oli kylmä. Koska mun täytyy keretä opiskellasuoritan erästä tärkeää työ kurssia nyt.



maanantai 18. toukokuuta 2015

Yhtä juhlaa :)


Päivä on ollut pitkä. Aamulla lähettiin Eliaksen kanssa töihin ja Iselin meni hoitoon. Töitten jälkeen haimme Iselinin tarhasta ja teimme pika visiitin kotiin ( vaihettiin vaatteet) jonka jälkeen kävimme ostaan pika ruokaa automatkalle ( 70 km yhteen suuntaan) ja ostettiin synttärilahja synttärisankarille. Olimme 9 vuotis synttäreillä kummi tyttöni luona. Me tultiin aika myöhässä pitkän ajomatkan ja ruuhkien vuoksi joten suurin osa vieraista oli jo lähtenyt joten me aikuset kerettiin vaihtaa rauhassa  kuulumisia. Kakkuja ja herkkuja oli paljon ja ne oli todella hyviä. Iselin oli onnellinen kun sai leikkiä synttärisankarin ja hänen veljensä kanssa. Automatkalla alkoi pientä väsyttään ja kiukuttaan ja se on ymmärettävää. Iltapalan jälkeen tuli uni silmään nopeasti ja itselläkin on rätti poikki olo. Silmät luppasee ja täytyy mennä nukkumaan. Huomenna on yks tärkeä möte, mun täytyy aloittaa valmistellut  uutta työkurssia varten ja leipoa kanelipullat iselinin kesäjuhliin keskiviikoksi. Mä en todellakaan osaa leipoa pullia ( ne maistuu muffinseille) joten harkitsen ihan tosissaan että vien ikean pullia sinne. voiko  niin tehdä?  


Elias ei muistanut kuvata 17 maj päivää mutta laitan muutaman vanhan kuvan tänne. Päivä on tärkeä norjalaisille ( itsenäisyyspäivä)  ja myös todella iloinen päivä. päivässä on karnevaalituntumaa ja tapahtuma on lastenjuhla.Lapset syövät jätskiä ja herkkuja kokopäivän niin paljon kun jaksavat ja heti aamulla jokainen vanhempi vie lapsensa koulun pihalle josta lapsiryhmät lähtevät liikkeelle iloisesti lippua heiluttaen.
Kannattee tulla norjaan ja etenkin olsoon katsomaan tapahtuma se on mieleenpainuva ja erityinen. itse en ollut koskaan aikasemmin nähnyt niin paljon ihmisiä missään yhdellä koolla kuin täällä oslon keskustan kaduilla 17 toukokuuta.
Eilen:


Vuosi sittem


Kuva otettu viime vuonna oslon keskustassa kun äiti ja isä olivat käymässä vierailulla.


Minun oma rovaniemen kansallispuku jonka olen perinnyt kummitädiltäni.

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

17 maj. norjan itsenäisyyspäivä.


Mä olen lähössä töihin ja elias viettään itsenäisyyspäivää. Kuulaan myöhemmin. Koitan laittaa kuvia jos elias saa otettua 17 maj päivästä. Tämä on todella suuri päivä norjalle. 



keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Sairaanhoitajan työstä.

Työpäivä takana. Rento sellainen. Meillä oli nimittäin tänään fagdag eli osastopäivä. Kuuntelimme eri luentoja ja harjoittelimme eri laitteittein käyttöä. Täällä norjassa ( varmasti suomessakin) käytetään paljon erinlaisia kipupumppuja,infuusiolaitteita ja paljon muita teknillisä laitteita apuvälineninä sairaanhoitaja työssä. On tärkeää että osaa ja ymmärtää niiden päälle ja siittä pidetään osastollamme ja tietysti kaikissa sairaaloissa hyvä huoli ettei osamiinen unohdu. Työkaverin kanssa pohdittiinki sitä miten teknilliseksi sairaanhoitajan työ on muuttunut viimisen 5 vuoden aikana. Omasta mielestäni työni on älyttömän mielenkiintoista ja antoissa. Joka päivä oppii uutta ja tunnen joka päivä tekeväni jotain merkityksellistä.
Eilen muuten oli kansainvälinen sairaanhoitajapäivä. Norjassa todella moneissa lehdissä tuotiin esiin kuinka tärkeä työ sairaanhoitajan työ on. Olen samaa mieltä. !! 

Iselin on kasvanut huiman paljon, ihan yllätäen. Kävimme vähän shoppailemassa töitten jälkeen ja mä ihastuin tähän mekkoon. 



sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Hyvä ystävä on kuin villasukka:) ..viikonlopun viettoa sofian kans

Perjantaina töitten jälkeen hurautimme autolla gardemoenille ( oslon lentokenttä) ja haimme sofian kyytiin. Sofia on mun serkku ja rakas ystävä. Aina kun tapaamme niin tuntuu kun eilen olisimme nähneet viimeksi. Juttu jatkuu siittä mihin se viimeksi jäi. Niin tälläkin kertaa.
Lähdimme viettään naisten iltaa daaliin jossa aika vierähti hujauksessa ja pian istuimmekin jo junassa matkalla kotiin.
Junamatkalla vaihdoimme kuulumisa ja muistelimme menneitä vuosia. Meillä on paljon yhteisiä muistoja  opiskeluajoilta kun olimme kämppiksiä, tukholman vuosilta ja lapsuudesta. Ystäväpiirimmekin on lähes sama yli kymmenien  vuosien takaa. Se on oikeastaan aika ihmeellistä kun tarkemmin ajattelee. Miten onkin mahdollista että on saanut säilytettyä ystävyyttä niin monien vuosien takaa. Mielestäni se johtuu hyväksyvyydestä ja luottamuksesta. Olen pystynyt luottamaan ystäviini hyvinä ja huonoina aikoina. Silloin kun on tuullut ja myrskynnyt elämässä ovat tosi ystävät pysyneet vierellä. Siittä tunnistan heidät enkä heistä luovu.
Olen suunattoman onnekas. Tiedän sen.
Oslossa on ollut viikonloppuna myös juoksutapahtuma jossa elias oli mukana ja loukkaantui. Kaatui katukivetykseen ja loukkasi oikean jalan nivelsiteen. Meillä oli tarkotus mennä katsomaan tapahtumaa mutta myöhästyimme. Vietimme Sofian kanssa illan peppes pizza ravintolassa ja myöhemmin illalla tapsimme toista ystäväämme joka oli myös ollut juoksu tapahtumassa. 
Onnistunut viikonloppu. Btw. Mä tehtiin sofian kanssa aivan älyttömän herkullinen sipuli-kana-herkkussieni-pata. Laitan ohjeen myöhemmin tänne blogiin. 

Hyvää äitienpäivää.

Hyvää äitienpäivää äidit. <3 
Olen suunattoman onnellinen että saan olla äiti. Se on tärkein ja merkityksellisin asia elämässäni. Ennekuin olin äiti nukuin pitkään viikonloppuisin, matkustelin paljon ja vietin aikaa missä milloinkin mutta  en juuri milloinkaan kotona koska elin matkalaukku elämää. Vasta kun sain lapseni elämääni tuli oikea rytmi ja nyt minulla on koti. Koti on siellä missä lapseni ja mieheni on. Siellä viihdyn parhaiten enkä enää koe tarvetta liitää ympäri juureettomana.

Rakas lapseni. Kiitos että olet olemassa ja opetata minua päivittäin näkemään asiat oikeassa tärkeysjärjetyksessä. I love you.

Omalle rakkaalle äidilleni kiitos että olet juuri sinä <3 sinä olet täydellinen juuri sellaisena kuin olet. Kiitos että sain sinut äidikseni ja lapseni mummoksi.
Mä sain aivan parasta kakkua tänään. Elias oli leiponut  vesimelooni täyttekakkua. Ihanan freeshiä ja hyvää.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Ahasmielisyys.

Mun täytyy nyt avautua yhestä asiasta joka mua ärsyttää suunattomasti. Se on ahasmielisyys. Ihmiset jotka eivät osaa asettua toisen ihmisen asemaan, joilta puuttuu empatiakyky. Minusta se on käsittämätöntä että aikuinen ihminen voi sulkea silmänsä toisen ihmisen kärsimykseltä ( koska siittä mielestäni ahasmielisyydessä on kysymys) ja elää omassa itsekkäässä kuplassaan jossa kaikki asiat ovat musta valkoisia. 
Ahasmielisen ihmisen täytyy pitää itseään todella onnistuneena ja täydellisenä koska hän ei tee virheitä ja pystyy tuomitsemaan muita. Se on pelottavaa ja todella inhottavaa. Omassa lähipiirissäni ei onneksi ole sellaisia ihmisä mutta ikävä kyllä tuohon ihmistyyppiin törmää ajottain. Kun tapaan ahasmielisen ihmisen ja jos joudun viettää aikaa hänen kanssaan välttelen syvällisiä keskusteluja ja haluan pysytellä kaukana sellaisesta ihmisestä. Koska en halua ikävien ihmisten imevän minusta hyvää energiaa pois.
Ikävä kyllä ahasmielisyyttä ei mitenkään pysty kokonaan pois sulkemaan siltikään koska media ja keskustelupalastat ja uutiset tuovat myös jatkuvasti ahasmielisyyttä esiin. :/ 
Mä toivon että tietäsin miten pystyisim avata ahasmielisen ihmisen silmät näkemään nyansejja, avarakatseutta. Voinko tehdä sen omalla esimerkilläni? Luomalla uskoa hyvään. Lähimäisenrakkaudella. Johtuuko ahasmilisyys pelosta vai pelkästä itsekyydestä?  ..

 


tiistai 5. toukokuuta 2015

Äitit ja tytär koru.

Iselin sai synttärilaahjaksi kummitädiltään. Siskoltani. Kiitos Karolina. Minulla on samanlainen. Äiti ja tytär käsikoru. Love it. Omassani on 2 timanttia ja 2 sydäntä. Sydämet eliakselta. Yhden timanteista olen saanut siskoltani ja yhden ostanut itse.

lauantai 2. toukokuuta 2015

2v synttärit.

 Vieraat lähtivät ja koti hiljeni. Eilinen  oli juhlaa sillä ei ollut ihan mikä tahansa päivä vaan oli Iselinin syntymäpäivä. Onnellinen pieni tyttö nukkkuu vieläkin, eiliset juhlat täytyy väsyttää. Me pelattiin pelejä, laulettiin, leikittiin syötiin ja istuttiin partsilla aina kun aurinko alkoi paistamaan. iselin sai paljon lahjoja ja oli riemuissaan kun sai pyörän vaikka se peloottikin vähän.
Tänään tulee vielä yksi ystävä perhe käymään ja herkkuja on vielä jäljellä, kyllä meidän kelpaa.