lauantai 5. elokuuta 2017

Roadtrip Norjassa.

Kun lähdemme reissuun kirjoitan yleensä aina listan mitä otetaan mukaan ja aloitan pakkaamisen hyvään aikaan niin että kerkeän pestä vaatteet puhtaaksi ennen lähtöpäivää.  Tällä kertaa en tehnyt niin. Lähdimme reissuun vähän extempore meingillä. Mies pakkasi autoon teltan ja makupussit ja hajamielisenä pakkasimme yhdessä isoon siniseen rinkkaan  osan lasten ja omia vaatteita. Ajatelimme että jos jotain jää niin jääköön kyllä me muistetaan tärkeimmät. Ei me muistettu. 50 kilsaa kerettiin ajaa mootoritietä kun aloimme kaipaan lasten vesipulloja. Ne on sielä marimekon kassissa mieheni sanoi. Mutta kassi oli kadoksissa. Niin ja sielä oli ne nuorimmaisen vaihto vaatteet. Niinpä. Palasimme kotiin ja haimme unohtuneen kassin ja niin matka jatkui. Kun on lomalla ei ole kiire. Pysähdyimme matkan varella moikkaan kaveri perhettä ja nautimme auringon säteistä. Maanantaina piti sataa vettä. Ei satanut. Sääennustukset eivät olleet oikeassa.

Kun taas jatkoimme matkaa sopivasti Valentin päiväunien aikaan ei meillä vielä ollut päämäärää. Ajatelimme että kun teltta on mukana voimme yöpyä jossain campingillä tai sitten otamme hotellin.

Valentinin herättyä ja kun autossa istuminen alkoi kyllästyttämään päädyimme kauniille camping aluelle järven rannalle. Paikka oli idyllinen vaikka olikin aika lähellä isoa tietä.  Minä otin lapset ja vein heidät leikkipuistoon ja Elias pystytti teltan.
Täällä me sitten yövyttiin. Lapset nukahtivat aika nopeasti. Mutta Eliaksen kanssa kuuntelimme veden liplatusta ja aina välillä ohi ajavien autojen mölyä.
Nukuin teltassa niinkuin yleensä nukun. En kovin hyvin. Pyörin. Välillä palelin. Lisäsin vaatetta.Välillä herätin poikani pyörimiselläni. Hyssyttin unista poikaa.Iselin heräsi ja puimme hänelle lisää vaatetta. Heräsi pian uudestaan kun hänellä oli kuuma. Vähensimme vaatteita. Yhtäkkiä oli aamu. Kömmimme ylös  teltasta unihiekkaa silmissä .Aurinko paistoi. Edelleenkään ei sadetta. Jee!

Campingin alue ja  suihkut muistuttvat lapsuuden reissuista kun vanhempieni ja isovanhempieni kanssa reissasimme ruotsissa ja suomessa campingeillä. Edelleen suihkuun laitettiin 10 kr ja lämmintä vettä sai 6 minuuttia. Se huviitti. Kaikki oli säilynyt samanlaisena  kuin lapsuudessanikin. Nyt saan viedä perinettä eteenpäin.
Söimme auringon paisteessa herkullisen aamupalan. Oikeastaan aamupalamme ei ollut mikään erikoinen. Leipää makrillia, jugurttia ja kanamunia. Mutta näissä maisemissa ja ulkoilmassa se maistui jotenkin käsittämättömän hyvälle.

Jatkoimme taas matkaa vuoristoon ja pieneen Dovre kylään. Teltta yön jälkeen hotelli houkutteli. Ai että rakastan kontrasteja. Mikä on parempaa kuin olet nukkunut teltassa ja pääset pehmeään sänkyyn ja lämpymään suihkuun?  Tuntuisiko se sänky niin pehmeältä ja suihku niin erityiseltä jos emme olisi nukkuneet teltassa? Pidän ajatukseta että kun näkee vähän vaivaa niin osaa arvostaa entistä enemmän. Siksi hotelliyö tuntui erityisen Luxus kokemukselta. Nukuimme hyvin. Uimme hotellin pihalla. Nautimme ja palasimme autoon jatkaan matkaa seuraavana päivänä.

Vuoristo tie oli mutkainen ja pahoinvointi yllätti tyttäremme ja oksenus tuli sipsipussiin ja vähän paidalle. Puhdas ja raikas vuoristo ilma kuitenkin helpotti oloa ja ku olimme pitäneet reipaam tauon pääsimme jatkaan matkaa ja tyttäremme oli taas hyvävointinen.  Jotunheimin maisemat saivat päämme pyöryksiin. Se täytyy vain kokea itse. En osaa kuvailla eikä kuvat kerro koko totuutta. Norja on ihmeellinen maa. Skandinaavien uusi Seelanti. Jos kysyt minun mielipidettä.

Yövyimme mökissä. Kävimme lasten kanssa leikkimässä ja pizzalla. Illalla herkutelimme  syömällä jäätelöä ja mansikoita. Iselin oli innoissaan kun sai nukkua kerros sängyssä. Se oli ehkä isoin ja merkittävin juttu reissussamme hänelle.
Itse innostuin kun näin erään hotellin seinässä mainoksia ratsastus vaelluksista että jokus lähden  kavereitteni kanssa tänne ratsastusvellukselle. Kokemaan maisemat ja vuoriston hevosen selästä! ai että- Lähde sinäkin toteuttamaan unelmasi. Juuri se sinun unelmasi. Sen ei tarvitse olla mikään iso tai erikoinen. Sen ei tarvitse aina edes toteutua, mutta unelma on osa matkaa ja se on parasta!
Kiitos Elämä. Kiitos oma rakas perheeni. Olen onnekas kun minulla on teidät. Elias, Iselin ja Valentin. Vaikka maailma ei näytä aina parastaan niin aivan sama. Kun minulla on teidät. Elämässäni on kaikki! Rakastan.

Jos haluat nähdä ennemmän kuvia ja tarinaa  reissustamme. katso blogi: www.rauhasiluonto.net/blogi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti